Juha Vinha

Professori, Tampereen yliopisto

Juha Vinha oli v. 1994 rakennusfysiikan tutkimusaluetta Tampereen teknilliseen yliopistoon ja hän on työskennellyt siitä lähtien rakennusfysiikan tutkimus- ja opetustehtävissä. Rakennusfysiikan full professorina Vinha on toiminut vuodesta 2013 lähtien. Lisäksi hän on rakennusfysiikan dosenttina Oulun yliopistossa vuodesta 2009 lähtien. Vinha on ollut vastuullisena johtajana tai päätutkijana yli 220 rakennusfysiikkaan liittyvässä tutkimus- ja tuotekehitysprojektissa. Tutkimuksissa on ollut mukana runsaan 30 julkisen rahoittajan lisäksi yli 200 rakennusalan yritystä tai niiden muodostamaa yhdistystä. Hän on julkaissut rakennusfysiikasta n. 280 tieteellistä julkaisua ja yli 200 tutkimusraporttia sekä pitänyt yli 200 esitystä erilaisissa rakennusalan tilaisuuksissa. Vinha on ollut mukana myös monissa asiantuntijatoimikunnissa kehittämässä ja kirjoittamassa rakennusfysiikkaan liittyviä rakentamisohjeita.