15 syyskuun, 2022

Ohjelman ytimessä globaalit riskit, kyberturvallisuus ja vastuullisempi tulevaisuus

Kiinteistöalan Vuosiseminaarissa 2022 puhutaan kohtalon kysymyksistä. Samat kysymykset ovat yhteisiä kaikille: sota Ukrainassa, laajentuva vastuullisuussääntely ja talouden haasteet. Ne kaikki vaikuttavat meihin ja ympäröivään maailmaan.

Kysymyksiä on paljon, eikä niihin ole olemassa vain yhtä oikeaa vastausta. Meidän mielestämme ainoa tapa lähteä ratkomaan niitä on tehdä se yhdessä.  Vuosiseminaarin lavalle nousevat huippuasiantuntijat avaamaan keskustelua.

Ensimmäisen päivän käynnistää todellinen asiantuntija, Maha Hosain Aziz, professori ja World Economic Forumin asiantuntija, jonka erikoisalana ovat globaalit riskit ja niiden ennakointi.

Matti Ristimäki auttaa ymmärtämään digitaalisten järjestelmiesi heikot ja hyökkäyksille alttiit kohdat, Saija Toivonen kertoo tulevaisuuden tutkimuksen työkaluista, joiden avulla voimme kaikki olla hiukan valmiimpia huomiseen.

Yhteistyössä KTI Kiinteistötiedon kanssa toteutettavan Mistä Kira-ala puhuu? -katsauksen aiheena on kiinteistö- ja rakennusala muuttuvassa talous- ja sijoitusmarkkinaympäristössä. Osuuden luotsaa tuttuun tapaan Hanna Kaleva, KTI:n toimitusjohtaja ja keynote-puheenvuoron antaa Tiina Helenius.

Perjantaina siirrytään riskeistä vastuullisemman tulevaisuuden luomiseen. Jaakko Jukarainen kertoo, miten vastuullisuuden teemat heijastuvat rahoitukseen, Juha Vinha auttaa ymmärtämään, miten ilmastomuutos vaikuttaa suoraan kiinteistöalan keskeisimpään, eli kiinteistöihin. Asta Autelo Granlundilta kertoo kiinteistöjen energiamurroksen drivereista ja sen kustannuksista. Gabrielle Walker, kansainvälinen strategisti, joka toimii neuvonantajana kiertotalouden, energiamurroksen, kestävyyden ja ilmastomuutoksen haasteiden kanssa, jatkaa tuoden konkreettisesti esille, miten muutos tehdään

Tutustu puhujiin ja ajankohtaiseen ohjelmaan.

« takaisin edlliselle sivulle